1. Vanhan hirsikehikon uusi elämä - tästä se homma sitten lähti

Oli vuosi 2018 ja 50v oli juuri pyörähtänyt mittariin. Olimme sisarusporukalla muutaman vuosi aikaisemmin hankkineet isäni kotipaikan suvulta omaksemme ihan sen takia, että jollakin olisi motivaatiota pitää sitä myös huolta. Lattiat ja alin hirsirivi oli alkanut oireilla ja asialle olisi pitänyt tehdä jotain.

Siinä kuitenkin meni aikaa ja aloimme miettiä mitä ihmettä me tehdään
koko rakennuksella kun meidän kotipaikka oli kuitenkin vain muutaman
kilometri tuosta paikasta ja siitä se idea sitten lähti. Olin aina
ihaillut tuvan hyvää tilankäyttöä, korkeita huoneita ja eritoten aivan
älyttömän hyvää kädentaidon jälkeä. Siinä sitten kävikin ilmi, että ukkini oli tosiaan ollut ihan oikea hirsimestari. Tämä 50 luvun alussa tehty talo olis siis hänen viimeinen mestarityönsä ja samalla isäni kisällityö.

Olimme jo tähän mennessä asuneet kahdessa omakotitalossa, jotka tuli remontuitua aika isostikin. Nyt kun lapsikatraasta oli jo pari muuttanut omikseen isossa talossa alkoi olla jo turhankin paljon tyhjää tilaa. Suomalaisen käsistään kätevän miehen yksi kansalaisvelvoite oli lisäksi vielä tekemättä - oman talon rakentaminen

Alkoi puoli vuotta kestänyt tontin etsintä. Aluksi katselimme sitä Oulun rajamailta kunnes keskustan läheisyys alkoi tuntumaan viehättävältä. Niinpä sitten Toppilan asuinalueelta löytyi varsin luvaavan oloinen tontti. Tontti oli jo ollut hetken myynnissä kun ihmisiä ja alussa myös itseä huoletti kun tontti oli junaradan ja vilkkaastiliikennöidyn kadun välissä ja kadun toisella puolella oli iso kerrostalolähiö. Muutamaan kertaa tuli käytyä fiilistelemässä ja havaittua, että junarata ei ole mikään ongelma ja alue oli muutenkin varsin rauhallisen oloinen. Kaupat lyötiin lukkoon tammikuussa -19.

Kauppaan kuulun tontin purkukuntoiset rakennukset. Homma alkoi purkuluvan ja asbestiselvitysten tekemisellä. Oulun kaupungin rakennusvalvonnan nettisivut osoittautuivat erittäin selkeiksi. Hakemus valmistui yhdesä illassa ja päätös tuli yllättäin jo viikon päästä. Hain siinä samalla itseni purkutyön vastaavaksi mestariksi. En minä mikään rakennusalan ammattilainen ole, insinööri kylläkin mutta aivan toiselta alalta. Loogisella selostamisella siis pärjää.

Purkutyöt ajattelin tehdä itse kun oli odotettavaa, että siinä menee vähintään puoli vuotta ennenkuin rakennuslupaa saadaan aikaan. Purkutöissä asbestiselvityksen hinta oli ainut mikä yllätti - 1800eur. Näytepaloja kertyi niin paljon, että valtaosa kustannuksista oli laboratoriakuluja. Ylättäin vain yhden rakennuksen vanhassa huopakatossa oli asbsestia ja vessan lattiamatossa. Toki varttilevyjä oli sokkelin ympärillä. Asbestin purkutöitähän ei saa tilata keneltä tahansa, mutta yllätys  yllätys itsehän saa omassa omatokitalossaan tehdä lähes mitä tykkää kunhan vaan huolehtii ettei niistä ole haittaa ympäristölle eikä itselle. Saa olla eri mieltä jos haluaa. Kaatopaikalle tuli kuskattua aika monta kuormaa, mutta  lajittelemalla kaatopaikkakulut jäivät n. 1500eur:oon ja tosiaan kaikki tuli vietyä kaatopaikalle mitä ei muuten saanut hyödynnettyä. Aika paljon kyllä sai hyödynnettyä.

Suunnittelu alkoi lataamalla koneella Googlen Sketchup. Otin suoraan Pro version kun siinä oli sopiva ilmainen kokeiluaika. En ollut ennen käyttänyt ohjelmaa, mutta voin suositella. Sen oppii nopeasti ja ohjelmalla oli aivan älyttömän näppärä pyöritellä ajatuksia ja nähdä toimiiko joku vai ei. Minullahan oli mitat tuosta  hirsikehikosta ja se oli ohjenuorana koko ajan. Ajatushan oli, että en muuta tuosta kehikosta yhtään nurkkaa tai tapin reikää, mitä nyt ehkä aukkoja voi isontaa tarvittaessa. Aluksi yritin väkisellä suunnitella talosta 1,5 kerroksista ja sovittaa nykystandardin mukaisia portaita...jonnekin. Vaikka tein miten lisäsiipeä ei portaat istuneet ei sitten millään. Alueella oli tiukat kaavarajoitukset. Ne olivat kyllä selkeitä mutta kun yläkerta sai olla vain tietyn kokoinen alakerran neliöihin nähden portaat eivät istuneet eivät sitten millään eikä minnekkään. Lopulta syntyi ajatus, että rakennusta jatketaan nurkasta eteenpäin ja jatkorakennukseen tulee kaksi makkaria, iso eteinen, vaatehuone ja pesuhuone. Hirsiosuusden tilankäyttö jäi siis ennalleen, hyvä niin.

Seuraava vaihe olikin sitten vastaavan mestarin ja pääsuunnittelijan hommaaminen. Löysin, osin vähän mutkan kautta, vastaavaksi Tuomas Okkosen, ins.to. Pohjolan Karhu oy. Sama kaveri toimi myös suunnitteijana. Sillä on kyllä erittäin iso merkitys jos onnistuu saamaan innostuneen ja yhteistyökykyisen kaverin projektin tuoksi. Me onnistuimme. Tuomaksen kontaktien kautta löytyi LVI suunnittelu, Japexit, sekä IV ja KVV työnjohto Juho Viinikka.

Rakennuslupa laitettiin kaupungin järjestelmää sisään kesäkuun lopussa. Voin jo tässä vaiheessa sanoa, että se sai leiman vasta 6kk kuluttua. Varsinaisesti rakennussuunnittelu ei ollut ongelma missään vaiheessa, mutta syyskuussa alkio rumba melu- ja tärinäselvitysten metsästämiseen. Ensin oli iso ongelma, että kaupungilla ei ollut vaatimuksille oikein kriteerejä, mutta selvitykset vaadittiin.

Meluselvityksen tekemistä avitti huomattavasti kun kaupungilta sattumoisin löytyi desipelikartat alueesta. Siitä näki, että rakennuksen ulkopinnoilta vaadittiin 35dB:n melunvaimennus perus 30dB:n asemasta. Onnekseni löysin Vahanen-Halme Acoustics Oy, josta todella löytyi asiantuntemusta tehdä selvitys eikä selvitys maksanut kuin...no, huomattavasti alle tonnin. Asiaan olisi voinut mennä useita tonneja ellei tuota melukarttaa olisi löytynyt. Selvityksen lopputulema oli, että lisärakennukseen piti laittaa tuplagyprokit seiniin (lisärakennus ei ollut hirsirunkoinen) sekä hirsiosuuden kattoon piti laittaa villoja vasten yksi gybroc levy myös. Niin ja sain perustelut pystyttää järeän meluvalliaidan katua vasten.

Mutta juna, se tuotti tuskaa. Kaupungin tulkinnan mukaan kaikki 100:aa metriä lähempänä junarataa rakennettaviin kohteisiin pitää tehdä tärinäselvitys. Se ei riittänyt, että minä en tuntenut jalkapohjiini minkäänlaita tärinää. Lopulta Geobotnia mittasi viikon verran ja kyttäsi milloin olisi sattunut tavarajuna tulemaan kohdille. Varsinainen tarkoitushan oli simuloida mitä tulevaisuuden painavammat junat mahdollisesti aiheuttaisivat ja pitääkö niiden takia rakennesuunnittelussa jo ottaa jotain huomioon. Aikaa meni myös siihen, että VR ei meinannut kilpailusyihin vedoten kertoa miten painavia junat olivat olleet. Lopulta ei tuntunut edes pahalta maksaa selvityksestä 3500eur:ia niin paljon vääntämistä Geobotnia asian eteen teki. Ja varsinkaan kun tärinää ei tarvinnut ottaa rakenteissa mitenkään huomioon

    Kuvat: tästä se kiinnostus alkoi josko hirret purkaisi pois ja siirtäisi 300km lännemmäksi